sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Verotuksellinen epätasa-arvo

Tämä on aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo kauan sitten, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Kun se nyt tuli mieleen, on paras panna hösseliksi ennen kuin se taas painuu unholaan.

Kyseessä on työmatkapyöräilyn asettaminen eriarvoiseen asemaan verotuksessa. Jos kulkee työmatkan junalla, bussilla, metrolla tai jopa omalla autolla, on näiden käyttämisestä aiheutuneet kustannukset mahdollista vähentää verotuksessa, ainakin osittain.

Veroehdotuksen täyttöohjeissa ei ainakaan kerrota miten ehdotukseen ilmoitetaan työmatkapyörän hankinta- ja huoltokulut. Entäpä varusteet ja niiden huolto? Kuvitteleeko verokarhu, että säännöllisesti, säällä kuin säällä käytetty polkupyörä ei aiheuta verovelvolliselle minkäänlaisia kuluja?

Omasta kokemuksesta sanoisin, että työmatkapyörän huoltoon menee vuosittain ainakin 200-300 euroa, vähän käytöstä ja tuurista riippuen.

Kansalaisten pitäisi olla tasa-arvoisia esivallan edessä. Vaadin, että myös työmatkansa polkupyörällä kulkevat saavat vähentää tästä aiheutuneet kulut täysimääräisinä.

Oikeastaan olisin valmis vaatimaan vieläkin enemmän. Mitä suurempi osa kansalaisista kulkisi työmatkansa polkupyörällä, sitä parempi se olisi valtiolle:

  • Työmatkapyöräilijä ei käytä fossiilisiä polttoaineita: Tarvitaan vähemmän öljyn tuontia kaukaiseen pohjoiseen maahamme, jossa öljyrikkauksia ei ole omasta takaa. Kallista ulkomaanvaluuttaa säästyy eikä tarvitse hieroa kauppoja epävakaiden maiden öljykauppiaiden kanssa.
  • Liikenteen päästöt vähenevät mitä useampi kulkee polkupyörällä: Suomen on helpompi täyttää kiintiönsä EU:n ilmastotalkoissa, päästöoikeuksia jää enemmän saastuttavan teollisuutemme käyttöön eikä valtion tarvitse ostaa niitä niin paljon lahjoittaakseen ne teollisuudelle.
  • Kansanterveys paranee: Pyöräilevät kansalaiset ovat terveempiä eivätkä sairastu sydäninfarktiin tai diabetekseen, tai eivät ainakaan niin helposti kuin ne kansalaiset, joiden perse leviää auton penkillä.

Oikeastaan verottajan pitäisi kannustaa kansalaisia siirtymään pyörän satulaan! Vähemmän keppiä ja enemmän porkkanaa!

1 kommentti:

Lyy kirjoitti...

Vuoden 2008 verotuksessa saa vähentään polkupyörästä 80 euroa. Vuodesta 2005 asti tämä mahdollisuus on ollut.

Selvittelen juuri, että miten tämä vähennys tehdään. Sitä ei Verohallinnon sivuilta mistään löydy.